Perjantaita! Nyt olikin viikon paussi täältä, mutta back in business :) Perjantain kunniaksi yksi hitsin hyvä pasta resepti, tuoremakkarapasta! Itselleni oli ihan uusi juttu, mutta äärettömän hyvää, suosittelen! Valion sivuilta täältä sen bongasin. Tuoremakkaroita ollaan joskus grillailtu mökillä kesällä, mutta ikinä en ole kyllä mitään kastiketta tai pastaa niistä tehnyt. Ihanan maukkaita ja mausteisia. Näitä puristelin tuonne pastakastikkeeseen sillä tavoin, kuin siskonmakkaroita keittoon, pikkupalleroita :)
1 sipuli
3 valkosipulin
kynttä
1 punainen
chiliä
2 rkl rasvaa
2 tl vaaleaa balsamietikkaa
1 tlk tomaattimurskaa
250 g kypsiä tomaatteja
1 tl sokeria
½ tl suolaa
mustapippuria
myllystä
n. 300 g mausteista
raakamakkaraa
1 prk Valio
Koskenlaskija Ruokaa maustamaton
½ dl tuoretta basilikaa
320 g pastaa , esim. fettuccini
Kuori ja
hienonna sipulit. Poista chilistä siemenet. Hienonna. Kuullota paistinpannussa rasvassa.
Lisää etikka
ja anna kiehahtaa. Kaada joukkoon tomaattimurska. Huuhtele tölkki n. 1 dl:lla
vettä ja kaada pannuun.
Paloittele
tomaatit, lisää kastikkeeseen. Mausta. Anna kiehua hiljalleen miedolla lämmöllä
n. 10 min.
Purista
raakamakkarasta pieniä pullia kastikkeen joukkoon. Anna kypsyä muutama min. Lisää
Koskenlaskija ja runsaasti tuoretta, hienonnettua basilikaa.
Se olisi tosiaan perjantai taas. Itse odotan oikeestaan viikonlopulta ulkoilua, ihanaa kun tuli kunnon talvi ja pääsee tuonne pihalle touhuamaan kaikkea kivaa. Ja se viime viikonlopun nukkuminen teki kyllä niin terää, eli jos taas vetelis 12h yöunilla, niin passais meikäläiselle. Ja ehkä vähän remontti hommia olis myös, viime viikolla nimittäin vähän ehkä liian extemporei päätin irroittaa keittiön välitilan tapetin, ja nyt on keittiö ilman tapettia sitten. Kiva! Eli siihen jotain tilalle. Ja parit lätkäpelit täytyy mennä tietty kannustamaan ♡
Leppoisaa perjantaita sulle!
![allekirjoitus](https://image.ibb.co/fjphE5/allekirjoitus.png)
0 kommenttia