SAIRAALA ELÄMÄÄ

3/27/2018

Heido hei! Olettekos joutuneet olemaan sairaalassa ikinä? Joko itse tai läheisen mukana? Ehkäpä käynyt tutkimuksessa vai onko se ihan joka viikkoista? Sairaalahan voi olla myös kuin toinen koti. Ehkäpä olet tosiaan viettänyt sairaalassa enemmän aikaa kuin kotona. Tai työskentelet kenties siellä. Erilaisia sairaalareissuja varmasti mahtuu meille kaikille, lyhyitä tai pitkiä. Iloisia tai vähemmän iloisia, jopa tuskaisia. Jäähyväisiä tai elämän alkuja. Joillekin sairaalan haju jo nostaa käsikarvat pystyyn ja toisille taas ei. Muistoja kaikenlaisia.
 



Itse olen ollut siitä onnekas,että en ole joutunut sairaalassa ihan kauhean montaa kertaa vierailemaan. Ainakaan niin, että siellä olisi joutunut ikävissä asioissa olemaan. Toki läheiseni ovat sairastuneet ja sairaudet ovat voittaneetkin, mutta sairaalassa ei ole moni läheiseni joutunut aikaa viettämään. On onni, jos saa viimeiset hetket viettää kotona ♡



Nyt viime viikkoina tämän vuoden puolella on sitten tultu vierailtua useasti sairaalassa. Lähes päivittäin. Äitini kaatui tammikuussa ja nilkka meni sen verran pahasti, että nyt äiti joutuu olemaan sairaalassa hieman pidempään. Hyvin on jalka lähtenyt paranemaan, mutta menee vielä jokin aika, että äiti pääsee kotiin. Hyvä, että ottavat varman päälle.

Sairaalassa sitä tapaa erilaisia ihmisiä. Kaikilla erilainen tilanne. Samassa huoneessa on useita potilaita, joiden kanssa sitä eletään vuorokauden ympäri. Ilot ja surut käsitellään samassa tilassa lähes tuntemattomien kanssa. Nopeasti sitä toki tutustuu, kun ei ole paljon muutakaan tekemistä kuin höpötellä. Jos pystyy höpöttämään.
 


Itselläni on ollut opettavaisia hetkiä tuolla sairaalassa, kun on päässyt tapaamaan muita potilaita. Paljon erilaisia keskusteluja ja aina välillä ne ovat jääneet hyvinkin mieleen. Varmasti olisi jokaisen meistä välillä hyvä käydä näkemässä tuo toinen maailma tässä hektisen arjen keskellä, niin muistuu taas mieleen mikä sitä oikeasti on tärkeää. Nähdä se, kun ei olekaan enään mihinkään kiire ja elämä pysähtyy täysin.

"Ei äiti ehdi nyt pelaamaan, kun pitää laittaa pyykit"
"Niin kiire on ollut, etten ole lounasta ehtinyt syömään"

Toivon, että pystyisin joskus edes istumaan ilman apuja. Tai että pääsisi joskus vielä käymään kotona. Näin sanoi minulle äitini vierustoveri viimeksi, kun siellä kävin. Mitä siihen sitten voi sanoa. Luulen, että hän ymmärsi katseestani ajatukseni ja riitti, että kävin halaamassa häntä. Heille potilaille riittää niin vähän. He saavat valtavasti voimaa vierailijoista, höpöttelystä ihan tavallisista asioista. Näkevät ikkunasta, kun aurinko paistaa ja on sininen taivas. Siitä ,että heitä kuuntelee ja saavat välillä rykäistä kaiken huolen pihalle. Eikä siihen tarvitse osata vastata mitään. He ymmärtävät kyllä. Kaiken pelon ja epävarmuuden.

Ollaan pienistä asioista onnellisia ja muistetaan, ettei mikään ole itsestäänselvyys.
Aurinkoista pääsiäisviikkoa 💛
allekirjoitus

You Might Also Like

0 kommenttia