RYHMÄ HAU-KAKKU

By Värikkäästi valkoinen by Annina - 5/18/2018

"Ryhmä Hau, Ryhmä Hau, On jälleen vauhti päällä" Tiedättekös tuon laulun? No enpä minäkään tiennyt ennen, mutta kiitos kummipoikani, nyt tiedän. Ja jää muuten hyvin soimaan päähän. Pikkuhiljaa sitä oppii muistamaan kuka on Rolle, Samppa ja Kaja + muut kaverukset. Ja sen, että Kaja ei aja autolla, vaan tietenkin helikopterilla. Jep!


Tuo minulle erityinen pieni poika täytti kolme vuotta tämän kuun alussa ja kakkutoiveet hän ilmoitti jo viime vuoden puolella. Ryhmä Hau-kakku! Ja tätä muistuteltiin monta kertaa, ettei unohdu. Pienet paineet oli allekirjoittaneella hahmojen suhteen, mutta sankarin äiti vihjaisi, että jos ostaisin ne valmiina, niin niillä pystyisi myös leikkimään. No näin tein ja tuohan helpotti kummasti ;) En ole mikään kakkutaituri, olen pikku hiljaa viime vuosina opetellut tekemään erilaisia kakkuja. Välillä huonommalla ja välillä paremmalla menestyksellä.



Laitoin ensimmäistä kertaa kakkuun kakkukuvan. En ole ennen niitä käyttänyt ja kyllä aina jännittää kaiken uuden kokeileminen näissä leipomis hommissa, varsinkin jos teet jotain, mikä ei tule itselle. Kuvan kakkuun tilasin Ullan Unelmasta täältä. Myös sokerimassat tilailin samalla tuolta.




Pohjat leivoin juhlia paria päivää aikaisemmin. Teen aina kakkupohjan samalla juomalasi-mitalla. Eli saman verran munia, sokeria ja jauhoja. Ei petä ikinä. Täytteenä mansikkaa. Kakku pitää muuten aina olla mansikka kakku tuolle pikku herralle. Täyte on otettu täältä Pullahiiren-sivuilta. Mansikoita soseutin enemmän kuin mitä ohjeessa oli, ja ja lisäsin vielä tuoreita mansikan palasia mukaan. Nam!



Kakun täytin edellisenä iltana ja koristelu sitten juhla aamuna. Sokerimassan alle laiton kermavaahdon ja tuon olen kokenut toimivaksi. Massa kestää hyvin, kun kermavaahto alla. Pari tuntia ennen kun juhlat alkoivat, niin tein lopullisen koristelun. Liimasin kakkukuvan massan päälle ja tein sokerimassasta muut koristeet. Muilla koristeilla saa muuten hyvin peitettyä kaikki mahdolliset virheet tai rutut mitä sokerimassasta tulee sivuille. Itselläni tulee tosiaan vielä ruttuja ja ryppyjä kun laitan sokerimassan kakun päälle, muta ehkä nekin joskus siitä tasoittuu. Oppia ikä kaikki :)

Mansikkakakku

Kakkupohja
5 munaa (mielellään huoneenlämpöisiä!)
sokeria
vehnäjauhoja
perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
  
Mansikkatäyte
noin 1 kg mansikoita
6 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
noin 1 1/2 dl tomusokeria
1 rkl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
1/2 dl vettä

Kostutus
noin 2 dl maitoa, johon sekoitettu vaniljasokeria
  
Voitele ja jauhota kakkuvuoka (halkaisija n. 24-26 cm).
Ota esille kaksi saman kokoista lasia. Riko munat toiseen lasiin.
Kaada toiseen lasiin saman verran sokeria.
Mittaa tyhjentämääsi lasiin edelleen munien kanssa yhtä paljon jauhoja. Jauhoja laita noin 75 % vehnäjauhoja ja loput perunajauhoja. Päälle 2 tl leivinjauhetta ja sekoita jauhot keskenään.
Kaada munat kulhoon ja vatkaa sokerin kanssa kunnon vaahdoksi.
Siivilöi jauhot munavaahtoon pienissä erissä nuolijalla varovasti käännellen.
Kaada vuokaan ja hölskyttele muutaman kerran, niin lähtee ilmakuplat pois.
Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 40 minuuttia. Kokeile tikulla onko kypsä.

Vatkaa täytettä varten kerma vaahdoksi. Laita liivatteet kylmään veteen likomaan.
Soseuta mansikat, mutta ota mansikoista osa pilkottavaksi täytteen joukkoon. Notkista toisessa kulhossa tuorejuusto ja lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri. Kuumenna vesi kiehuvaksi esim. mikrossa ja nosta joukkoon vedestä puristetut liivateet. Sekoittele hetki että liivateseos hieman jäähtyy ja kaada se ohuena nauhana mansikkasoseen joukkoon koko ajan sekoitellen. Lisää lopuksi mansikkasose tuorejuuston joukkoon ja nostele lopuksi kermavaahto joukkoon.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Laita alin pohja kelmulla vuorattuun kakkuvuokaan ja kostuttele. Levitä sitten puolet täytteestä pohjan päälle. Laita puolet pilkotuista mansikoista täytteen päälle. Nosta keskimmäinen pohjakerros täytteenä päälle, kostuta ja levitä loput täytteestä ja mansikoista. Nosta vielä viimeinen pohjakerros ja kostuta. Nosta jääkaappiin ja suojaa hyvin. Mielellään yön yli osaa siellä olla.

Kumoa kakku tarjoiluastialle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja makeuta tomusokerilla ja vaniljasokerilla maun mukaan. Levitä ohut kerros kermavaahtoa kakun päälle ja sivuille. Laita hetkeksi jääkaappiin kylmään. Voit kaulia tällä välin sokerimassan isoksi ohueksi levyksi. Nosta massa varovasti kahdella kädellä kakun päälle. Tässä kohtaa tosiaan tekemällä oppii ja pikku hiljaa varovasti kun reunoja suoristaa ja vähän ehkä venyttää, niin asettuu massa nätisti kakun päälle. Kuten kuvista huomaatte, niin itselläni jäi vielä ryppyjä ja nyt syy oli ihan se, että kaulin liian pieneksi tuon massan.

Lopuksi liimasin kakkukuvan kakun päälle. Ja massasta muotoilin loput koristeet ja kiinnitin ne ihan vedellä kakkuun kiinni. Jääkaappin ilman kupua siihen asti kunnes juhlat alkavat.


Kakku oli sankarille mieluinen ja se ilme, kun hänelle kakun vein, niin oli itselleni se paras kiitos ♡♡♡
 
allekirjoitus

  • Share:

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Anonyymi5/18/2018

    Upea kakku ja ihanat värit! Oli päivänsankari varmasti ikionnellinen.
    Itse hyvä jos osaan perus kakkupohjan tehdä, mutta onneksi on rakas ystävä, joka handlaa leipomuksien taiat! :)

    VastaaPoista