MÖKIN KESÄKEITTIÖ

By Värikkäästi valkoinen by Annina - 6/14/2019

Heissan! Ajattelin esitellä teille mökkimme kesäkeittiön. Lasimajan. Lasihuoneen. Rantasaunan. Rakkaalla lapsella monta nimeä. Kesäkeittiö on tosiaan meidän rantasaunan yhteydessä ja saunaankin kuljetaan tuon läpi. Jokainen seinä kesäkeittiön puolella on lasia ja lasiovet avattavia. Tuo olikin viime viikonlopun helteillä ihan paras juttu, oli nimittäin aikamoinen pätsi tuo tila. Saa nähdä tarviiko joskus jonkin sortin tuulettimen tms, mutta vielä pärjättiin läpivedolla. Mökkimme sijaitsee niemen kärjessä, joten tuulinen paikka kyllä on. Viime perjantaina tosin, kun tulimme mökille, järvi oli aivan tyyni. Ensimmäistä kertaa. Olipa kauniin näköistä. Jos luet ensimmäistä kertaa blogiani, niin olemme tosiaan helmikuussa hankkineet tämän mökin, joten siksi näitä ensimmäistäkertaa- asioita vielä tuppaa tulemaan eteen :)




Kesäkeittiö on muutaman vuoden vanha ja vuosi sitten maalattu, joten on oikein hyvässä kunnossa. Lattia on tiiltä ja seinät hirsipaneelia. Itse "keittiön puolella" on jonkin sortin laattaseinä ja löytyy sieltä allaskin nurkasta. Oikein toimiva nääs. Grillinä on ihan perus puu/hiili grilli ja se on meille toimiva. Savustin löytyy ja muurikka. Kaasuliesi oli myös valmiina, mutta siitä olisi tarkoitus luopua. Katsotaan tuleeko siihen tilalle sitten ihan laskutasoa tai jopa pieni kaasugrilli tms.





Pöydän kesäkeittiöön mieheni teki itse. Meiltä jäi vanhan mökin saunaremontista tuppeensahattua lankkua yli ja siitähän syntyi näppärä pöytä. Pinta öljyttiin muutamaan kertaan, ettei heti ensimmäiset grillirasvat siihen tartu. Korituolit käytiin ostamassa Ikeasta ja tori.fi:stä löysin samanlaisia tuoleja vielä lisää. Ehkä pöydän päihin vielä mahtuisi muutamat tuolit. Vanhat verhot ripustin varastosta löytämääni rautatankoon ja vanhan ulkohuussin pesuvatiteline pääsi kukkatelineeksi nurkkaan. Muovimatot on vanhalta mökiltä ja niitä täytyykin ehkä etsiä muutama lisää. Mietin myös isompaa juuttimattoa tms, mutta se hiekka määrä mikä tällä hetkellä tulee kun juostaan ees sun taas uimaan ja saunaan, niin on helppo pudistaa kevyistä muovimatoista pois. 





Kesäkeittiö on ollut varmaan mökkimme tiloista kaikista eniten käytössä tähän mennessä. Talvella saunan jälkeen, kun laittaa tulet niin aaa että! Kiva paikka vilvoitella. Nyt keväällä ja kesällä ollut myös aivan huippu tila. Vähän kun istuisi ulkona, mutta silti katto pään päällä. Ei haittaa sade ja jos liian kuuma, niin "seinät" auki ja läpiveto päälle. Myös viime viikoloppuna lasten mentyä nukkumaan, niin jäätiin tuonne iltaa istumaan pitkälle yöhön. Aurinko laski niemen kärkeen ja koko lasimaja oli oranssina ♡

Ruokailu on siirtynyt myös täysin tuonne. Iso, tukeva simppeli pöytä, jonka ääreen mahtuu paljon porukkaa ja ruuat saa kivasti mahtumaan keskelle. Korituolit on kevyet ja niissä on mukava istua. Taljat nappasin kotoota mukaan ja laitoin pehmusteeksi. Valaisin oli valmiina ja siihen olen itseasiassa ostanut tilalle uuden korivalaisimen. Odottelee vain asennusta :)





Ilta-aurinko laskeutuu tosiaan niemen kärkeen ja meillä seuraava ajatus olisikin laajentaa terassi tuohon kesäkeittiön ympärille. Nyt ulkoterassi on järvenpuolella mihin aurinko ei paista kunnolla, ja se on jotenkin tilana turha. Monesti istumme tuolla portailla toisella sivulla ja sinne olen vienyt parit aurinkotuolitkin. Niin eikös siinä nyt sopisi terassia laajentamaan? Ihan vaikka ympäri ämpäri tuonne vanhalle terassille..saas nähdä. Nyt on oikein hyvä näinkin. Istua rappusilla varpaat hiekassa ♡
allekirjoitus

  • Share:

You Might Also Like

0 kommenttia