HELPPO JA NOPEA RAPARPERI PIIRAKKA

By Värikkäästi valkoinen by Annina - 5/31/2018

Heippa hei! Raparperi kuuluu ehdottomasti minulla ainakin kesäherkkuihin. Pihassa sitä kasvaa ja tuppaa aina vaan tulemaan lisää. Muutamia vuosia sitten sain ystävältäni pienen raparperin, jonka istutin ja sen jälkeen sitä satoa on tullutkin sitten yllinkyllin :) 



Raparperipiirakoita tulee tehtyä kesällä vähän väliä ja kyllä nuo lapsetkin siitä kovasti tykkää. Eilen tein ensimmäisen tällä hyväksi havaitulla nopealla ja helpolla ohjeella. Ohje on niin helppo, että meillä tuo neitikin sen osaa tehdä. Eikä tarvitse mitään sen enempää vatkailla koneilla tms.

RAPARPERIPIIRAKKA
(pellille)
2 kananmuna
2 dl sokeria
2 dl maitoa
1 dl öljyä
5 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä tai hiutaleita
3 tl leivinjauhetta

Pinnalle
noin 8dl raparperinpaloja
3 rkl sokeria

Vatkaa munat ja sokeri ihan kevyesti käsivatkaimella sekaisin. Lisäile maito sekä öljy ja sekoita.
Toisessa kulhossa sekoita jauhot, kauraleseet/hiutaleet ja leivinjauhe keskenään. Lisää taikinaan ja sekoittele nopeasti vain sen verran että ainekset menee sekaisin. Älä jää siis vatkailemaan enempää kuin tarvis. Kaada taikina pellille. Ripottele pinnalle raparperinpalat ja sokeri.
Uunissa 200 asteessa alimmalla tasolla noin 25 minuuttia. Tarjoa vaniljajätskin tai vaahdon kanssa.




Tuppaan aina vaihtelemaan ohjeita tässä leipomuksessa. Välillä teen ohjeesta puolet ja se riittää hyvin normi pyöreään piirakkavuokaan. Eilen laitoin kauraleseitä taikinaan, mutta ehkä hiutaleilla vielä parempi. Päälle sitten vaihtelen sokereita sen mukaan mitä kaapista löytyy :)
Välillä sitten panostetaan enempi ja tehdään sellainen, mihin tulee eri kerroksia ja rahkaa tai joqurttia. Tai päälle muruseos. Täytyykin laittaa myös näistä ohjeita, kun seuraavan kerran leivon. Ja kokeilinpa toissa kesänä raparperi tiramisuakin ja se vasta herkkua olikin! Se ohje löytyi täältä.

 Herkullisia kesäpäiviä ♡

ps. meillä kasvaa valtava lipstikka puska ihan tuossa raparperin vieressä! Itselleni ihan uusi tuttavuus. Mihin ihmeeseen lipstikkaa voi käyttää? Otan mielelläni vinkit vastaan :)
allekirjoitus

  • Share:

You Might Also Like

0 kommenttia