Heippa! Sitä pääsee elämässä aina välillä osaksi jotain, joka on täysin uutta. Ja onneksi näin on. Rikastuttaa kummasti. Tämä jokin on tällä kertaa tallielämä ♡ Tyttäreni oli ehkäpä noin kaksi, kun hyppäsi ponin selkään ensimmäisiä kertoja. Tai ei nyt todellakaan hypännyt, vaan hänet sinne nostettiin ja pidettiin kiinni, ettei putoa. Hytkyi ja nytkyi menemään ja touhu näytti välillä jopa koomiselta. Siitä se silloin lähti ja nyt on jo monen monen vuoden ajan käynyt viikottain ratsastustunnilla. Tästä isoin kiitos kuuluu hänen kummitädilleen, ja mun niin rakkaalle ystävälleni. Hän on heppatyttö henkeen ja vereen ja otti tuon meidän pienen silloin tallille. Ja edelleen on siis opena myös ♡ Huikea ope onkin ja salaa toivon, ettei tuo loppuisi ikinä.
Ratsastus ja heppailu on itselleni jotain ihan uutta. Tai joskus pienenä kävin muutaman kerran tallilla ystäväni kanssa, jolla oli hevosia, mutta se ei sen enempää minua kiinnostanut. Taidan ehkä vähän pelätäkkin hevosia. Ja silti menen tuonne tallille aina niin innoissani. Jo tallille pikku tietä ajaessani mieli rauhoittuu ja tietää, että pääsee kohta jonnekin missä on ihan omanlaisensa fiiliksensä. Tämä talli on oikein perinteinen heppatalli vanhoine taloineen ja tallirakennuksineen. Ihanat isot niityt ja pellot ovat ympärillä ja vähän sellaista pienitalopreerialla-fiilistä.
Ympäri vuoden tuo fiilis aina tosin vaihtuu. Syksyllä kun käyn neidin sieltä hakemassa, kun vettä sataa kaatamalla ja on pilkkopimeää, niin todella nostan hattua näille heppatytöille. Ja talvella kun on pakkasta ja pimeää, niin siellä he vain lampsivat menemään ja huolehtivat, että kaikilla hevosilla on hyvä olla. Kevät ja kesä on toki sitten sitä parasta aikaa. Kaikki on vihreää ja kukat kukkivat. Hevoset kirmaavat laitumella ja koko talli ympäristö on herännyt henkiin.
Tallilla käydessä sitä on itse aina vähän taka alalla. Seuraa sivusta. Eipä nyt, että osaisin tai uskaltaisin siellä mitään kummosempaa tehdä, mutta sitä arvostaa niin paljon kaikkea touhua siellä ja noita reippaita heppatyyppejä. Itselleni riittää se, että sivusta katselen vain tuota heidän omaa maailmaansa. Tallilla ei ole ikinä kiire kenelläkään minnekkään. Mikään siellä ei ole krumeluuria tai edes välttämättä siistiä, mutta silti se aito kauneus koko hommassa viehättää.
Ja ahkeruus on toinen mitä tallilla katsoo kadehtien. Ei käydä vain ratsastamassa nopeasti ja lähdetä pois, vaan hevoset on hoidettava aina alusta loppuun. Kuraisina tai puhtaina. Talli on hoidettava ja pidettävä siistinä. Ruoka-astiat on pestävä. Varusteet huollettava. Kaikenlaista touhua itse ratsastamisen lisäksi.
Itse olen niin ylpeä tuosta pienestä tytöstäni, josta on muovautunut vuosien saatossa oikea heppahöperö. Ja niin taitava. Kuuntelee ja keskittyy. Rohkeasti nousee takaisin ponin selkään, kun on tippunut. Välillä pyyhitään kyyneliä ja silti vaan halutaan aina tallille uudestaan.Toivon todella, että tuo harrastus ei loppusi ikinä, mutta sitähän ei kukaan tiedä. Itse yritän olla siinä mukana sen mitä osaan tai voin.
Ja kuulkaas olinkin mukana ihan konkreettisesti viime viikonloppuna :) Lauantai aamuna minua odotti yllätys. Tuo ihana ystäväni oli järjestänyt minulle äitienpäivälahjaksi yhteisen ratsastustunnin tyttäreni kanssa. Kyllä jännitti niin, että vatsaan sattui, mutta silti rohkeasti astelin tallille saapaat jalassa. Vaikka jännitti, niin oli supermahtavaa päästä yhdessä ratsastamaan. Pääsin hoitamaan myös hevosen ja siinä kun satulanremmejä jo kiristelin, niin hiki vain valui otsasta. Kovaa hommaa sanoisin! Nuo pari tuntia meni nopeasti ja tuo pienempi ratsastaja meistä oli onnensa kukkuloillaan ♡
0 kommenttia