RUUHKAMUTSI RELAA VÄHÄN

By Värikkäästi valkoinen by Annina - 5/24/2019

Ruuhkavuodet, ruuhkamutsi, arjenkaaos, suorittaja, mitä näitä nyt on. Inhoan noita sanoja. Särähtää aina korvaan.  Arki on kiireistä monessa perheessä ja monesti se, kun perjantai tulee, niin ollaan jo niin väsyneitä, että kotiin kun päästään, kaadutaan sohvalle ja tsip. Joskus kirjoittelinkin arjesta täällä. Siitä arjen ankeudesta ei nyt enempää tällä kertaa, mutta miten sitä vähän saisi vauhtia hidastumaan? Olisi jotain muuta vastattavaa, kun kiireistä, kaverin kysyessä, että mitä kuuluu.




 Päivät menee yleensä töissä ja lapset on hoidossa tai koulussa. Se vie jo aika ison osa päivästä. Sitten työmatkoihin saattaa kulua vaikkapa tuntikin per suunta ja kello on viisi tai kuusi kun on kotiovella. Sitten alkaakin se oikea rummutus. On lasten harrastukset, omat harrastukset, miehen harrastukset, kodin siivous, ruuan laitto, kaupassa käynti, siivous, pyykit jne. Ja tietenkin ne kaikki mihin on lupautunut vapaaehtoisesti. Taloyhtiön hallituksen kokous, koulun vanhempainyhdistyksen leipomistalkoot, itse järkkäämät alusvaatekutsut, liikuntaseuran varainkeruu kaupan aulassa jne. Saataa olla pidempikin lista kuin mitä työpäivän aikana töiden to do-lista.

Hurjaa sanon minä.  Yksi lauantai näin yhtä ystävääni pitkästä aikaa ja kun kyselin kuulumisia, niin hän sanoi, että on niin kiireistä ja että arki on aikamoista kaaosta ja tuntuu, että ei aika riitä millään kaikkeen. Oli väsyneen oloinen ja ihan poissaoleva. Hän oli vaikka missä mukana ja auttoi niin montaa, oman pesueen lisäksi. Kiltti kun on ♡





Jäin tätä sitten pohtimaan ja mietin, että millä tuotakin voisi hieman helpottaa. Millä sitä vauhtia voisi vähän jarrutella? Saan itsekin mielestäni paljon aikaiseksi eli ei tarvitse laiskaksi heittäytyä vaikka hidastaakin tahtia. On minullakin harrastus, miehelläni myös, lapset harrastavat vaikka ja mitä ja olen mukana myös toimihenkilönä niissä. Nään ystäviäni ja kotini on suht siisti ja pyykit pesty, tosin ei aina kaapissa ;) Ja kaiken tämän lisäksi makaan sohvalla ihan joka ikinen ilta ihan siksi, että tykkään ottaa rennosti ja olla möllöttää vaan.

Miten tuo onnistuu?
 
Älä ole ihan jokaisessa hallituksessa tai yhdistyksessä mukana. Tärkein hallitus, jonka puheenjohtaja olet, on siellä kotosalla ja se, jos jokin tarvitsee sinun ajatuksiasi ja päätöksiä.

Päätä milloin työpäiväsi loppuu. Työt ei tekemällä lopu ja aikataulutus auttaa kummasti. Lopputulos voi olla jopa tehokkaampi.

Älä ole liian itsekäs omien harrastusten kanssa. Joo-o tiedän, että on hienoa käydä zumbaamassa ja crossfitissä, mutta voisitko tiettynä elämänvaiheena käydä vaikka aamuisin salilla tai lenkillä?

Ystävät on tärkeitä ja niistä kannattaa pitää huolta, mutta välillä riittää viestikin. Hyvät ystävät ymmärtävät. Ei tarvitse harvasen ilta sopia iltatreffejä.

Aikatauluta valmiiksi asioita. Kalenteri jääkaapin oveen.

Ennakoi, ennakoi ja ennakoi. Käy kaupassa sunnuntaina ja mieti viikon ruuat valmiiksi. Auttaa niin paljon ja kaiken lisäksi lompakko kiittää.

Tee simppeliä kotiruokaa ja auta itseäsi välillä puolivalmisteilla, lasagneen arki iltoina valmis tomaattikastike jauhelihan sekaan ja juustokastikkeeksi violan juustokeitto, niiin hyvää ja paljon nopeampaa kuin, että tekisit kaiken alusta alkaen itse.

Pese pyykkiä usein, kun on se vaihe , että sitä syntyy paljon. Ei tule pyykkikaaosta ja on helpompi viikata kappiin pieni pino vaatteita, kun puoli kodinhoitohuoneellista.

Siivoa joka päivä jotain ihan pientä. Vessa tai eteinen. On kauheita ne sellaiset siivouspäivät, jossa rummutetaan täysillä raivonvallassa koko huusholli.
Pyri siihen, että joka ilta löhöät sohvalla vaikka pienen hetken. Näytä itse mallia muille. Huomaat, että pian siinä viekussa on muitakin, ehkä koko perhe.

NUKU. Huolehdi, että lapset menevät ajoissa nukkumaan, mutta myös siitä, että itse menet.

Rytmit ja rajat. Meidän tehtävänä on huolehtia lasten arkirytmistä ja rajoista, mutta muistetaan myös, että pidetään ne itsellämme.

Leppoisaa viikonloppua!
 
allekirjoitus 

  • Share:

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Tunnistan kyllä itseni myös, paljon on hommaa työpäivän jälkeen. Siivoukseen olen tuuminut että voisi hankkia apua, kun harrastuksista on vaikea karsia tai myöskään ruuan laitosta. Itse tykkään niin paljon pyykkäämisestä että sitä teen mielellään vaikka aika olisikin vähissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Uskon, että siivous on yksi sellainen mihin varmasti moni tänä päivä hankkii ulkopuolista apua arkea helpottamaan :) Ja mikäs sen ihanempaa kuin tulla töistä kotiin puhtaaseen kotiin <3

      Poista