Smoothiet on just jees

By Värikkäästi valkoinen by Annina - 8/29/2019

Niin jees, että meillä oli viime viikolla keittiön tasot sen näköiset, kun olisi marja ämpäri räjähtänyt keskelle keittiötä ja illalla vielä löysin puutasoista tehosekoittimen alta vesilammikoita. "Ihanaa!"
 



Tosiaan smoothiet on nyt meidän lasten lemppareita ja tuo nuorempi on niitä innostunut itsekin väsäilemään. Laatu on vaihdellut. Yks päivä ihmetteli, kun kaverit olivat jättäneet juomatta ja kysäsin, että no mitäs laitoit, niin vettä ja punasii marjoi. Jännä ;) Mutta mikäs siinä, ei huono villitys ja esimerkiksi välipalana oikein hyvä. Eiköhän nuo taidotkin tuosta ala karttumaan. Siivouksesta saikin heti pikku oppitunnin, kun jynssäsin marjoja irti kaapeista.




Smoothieita nyt on varmasti ihan niin montaa erilaisia, kun vaan mielikuvitus antaa periksi. On viher-, hedelmä- ja marjaversioita. Tai niiden sekoituksia. Mitä vain! Itse yleensä aamuisin teen ihan perus simppelin marja-banaani smoothien. Vadelmia, mansikoita ja banskua makeuttamaan. Välillä töräys hunajaa mukaan. Nesteenä aina oikeastaan kookosjuomaa. Marjatkin tuppasi jo loppumaan, mutta mummo pelasti ja nyt taas on pakkanen pullollaan. Mummot ♡ Mansikat nappasin ihan kaupan pakastealtaasta.





Sitten olisi tyrniä pakkasessa. Tiedän, vitamiinipommi jos mikä! Meillä tyrniä napsitaan varsinkin silloin, kun alkaa lentsu kolkuttelemaan ovella. Eikä pääse muuten sisään, kun vetäsee muutamat kirpsakat tyrnit alas. Naama rutussa ;) Ja huom. nyt on tyrnin pussit olleet visusti kiinni viime aikoina, aaatshii! On semmoinen lentsu päällä meikäläisellä, että oksat pois. Tyrnit on muuten myös  happamia kavereita. Mitäs niistä voisi kehitellä helposti? Onko vinkkejä tai tyrnireseptejä?



Paras smoothie omasta mielestäni on sopivan makea ja raikas. Ei saa olla mikään litku litku ja ei kyllä sattumatkaan oo mun juttu. Eli kunnolla täytyy hurautella sileäksi. Se onkin kiva kuuskolkyt aamulla ajella tehosekoittimella täysiä keittiössä, kun joku menee kymmeneksi kouluun ;)

Iltaisin välillä iltapalan kylkeen (toim.huom. meillä syödään myös kiinteää ruokaa) hurautan myös smoothien ja nyt on kuulkaas lemppari syntynyt.  Ihan sairaan hyvää ja ei tuu ihmeempiä. Tähän on itsellä ihan himo tullut. Tässä ohje teille:

Tropical smoothie

n. 2 dl Alpron kookos-riisijuomaa
löräys kookosvettä
1 banaani

1 pussi Lidlin tropical smoothie mixiä

Sitten vaan hurautellan kunnolla sileäksi, nam!! 

Aurinkoista loppuviikkoa sinne, itse jatkan nessupaketin kanssa sohvan pohjalla ja huomennahan se viikonloppukin jo alkaa. On aikaa pötkötellä :)



allekirjoitus






  • Share:

You Might Also Like

0 kommenttia